A. E. Järvinen
Akvarelli

~~Aarne Erkki Järvinen (13. heinäkuuta 1891 Helsinki – 27. elokuuta 1963 Helsinki) oli suomalainen metsänhoitaja, taidemaalari ja eräkirjailija.

Järvisen vanhemmat olivat toimittaja Eero Johan Järvinen ja Greeta Liisa Kinnunen ja puoliso vuodesta 1919 Laina Maria Nikula. Hän tuli ylioppilaaksi 1912 ja valmistui metsänhoitajaksi 1915, minkä jälkeen hän hakeutui vakituiseen työhön Lappiin. Järvinen toimi vuosina 1915–1958 Rovaniemellä Metsähallituksen metsänarvostelijana ja myöhemmin ylimetsänhoitajan vakanssilla arvioimistoimiston johtajana.

Järvinen kävi yliopistoaikoinaan myös Ateneumissa, koska hänen kuvaamataidon opettajansa oli innostanut häntä maalaamaan tauluja. Hänellä oli matkoillaan mukana maalausvälineet ja hän maalasi paljon tauluja, erityisesti valokuvien avulla. Järvinen rakensi yhdessä muutamien työ- ja erätovereidensa kanssa vuonna 1932 eräkämpän Naarmankairan Marasenlammelle. Hän kirjoitti useimmat eräkirjansa siellä ja maalasi akvarelleja. Järviseen tekivät erityisen vaikutuksen Marasenharjun vanhat kilpikaarnaiset ikimännyt eli aihkit. Hän pystytti kivisen, kelopylväiden ympäröimän muistomerkin Marasenharjulle kämpälle vievän polun varteen. Marasenlammen ympäristön alue, ns. Järvisen aihkikko, on rauhoitettu hakkuilta ja myös Järvisen kämppä on edelleen pystyssä

 

 


Hinta: 700€
Paino: 3kg
Sisämitta: 48 x 32,5 cm
Ulkomitta: 66 x 52 cm

Lisää ostoskoriin